Tornando hurmasi minut heti niin suvullaan, ulkonäöllään kuin luonteeltaan. Oripoika oli alusta asti haasteellisimmasta päästä. Jo alkumetreillä se uhkui intoa ja näytti heti, että hän kyllä tietää (luulee) olevansa iiiso ja pelottava mies, ja että hän voi tehdä mitä haluaa. Tuittupäisyys heijastui myös ratsastettavuuteen. Miten hevonen voikaan yhtäaikaa olla machoileva, kiukutteleva pikkukakara, ja herkkä, elegantti viilipytty? Tällaista kultakimpaletta ei voinut päästää käsistä.

Tom on maastakäsin hyvinkin lennokas otus. Nuorukaisella on vielä todella paljon opittavaa siitä, miten oikeasti käyttäydytään. Penska pelleilee minkä kerkiää, machoilee ja kukkoilee kelle lystää. Yhtä nopeasti se saa kuitenkin nappia takaisin. Harjatessa Tom osaa olla kunnolla. Satulavyötä kiristäessä kokematonta saattaa napsaista paidanhihasta ihan vain testatakseen, että onkos tuo nyt ihan unella. Äkkiä sen saa kuitenkin ruotuun. Taluttaessa narun toinen pää tuntuu vieteriltä. Kaikki on niin jännää, niin erikoista, niin ihanaa ja samaan aikaan myös todella pelottavaa, ettei voi muuta kuin hyppelehtiä puolelta toiselle. Oikein perus oripoikaa. Toisaalta se kyllä kunnioittaa emäntäänsä, mutta kunnioitus unohtuu, kun puskasta pyrähtää lentoon lintu ja samaan aikaan poitsu hyppää taluttajan syliin turvaan tuota pelottavaa lintua. Kaikkein kiinnostavinta taas on vastaantulevat ihmiset, esimerkiksi lenkkeilijät. Ei sitä tiedä, jos heidän taskuistaan vaikka löytyisi nameja pikkuherralle! Tom ottaa vastaantulijat korvat hörössä vastaan, ja ellei poitsua pidättelisi, kävelisi se suoraan vieraitten ihmisten luo makupaloja kerjäämään. Eläinlääkärin käsittelyssä Tom ei korvaansa lotkauta millekään piikille. Ei kai noin isolla egolla voi paljo pelkuriksi ruvetakaan. Raspauksesta Tom yrittää päästä livistämään keinolla millä hyvänsä. Tässä toimenpiteessä ei hevosen koosta huolimatta tarvita voimaa, vaan älykkyyttä. Kun poitsun huomion saa kiinnitettyä muuhun kuin eläinlääkärin raspiin, homma hoituu jo huomattavasti helpommin.

Kouluratsastus on Tomille ihan peruskamaa. Kiemurat ja koukerot menee kuin vettä vaan, lisäykset, kokoamiset, laukkapiruetitkin taipuu kyllä. Joskus tosin tuntuu ettei poitsulla oikein ole tuo jarrupuoli hallinnassa. Huonoina päivinä koottu laukka muuttuu pukkilaukaksi, piruetit takajaloilla pomppimiseksi ja vaihdot kenguruhypyiksi. Mutta kun sää on suotuisa, Tommy saanut paljon aamukauroja eikä tammoja ole näkyvissä, hoitaa oripoitsu homman kotiin elegantisti ja erittäin kauniisti. Estepuolella Tom on täyttä rautaa. Vaativasta ratsastettavuudestaan huolimatta sen hypyt ovat mitä näyttävimmät, ja radan se kiertää hypernopeasti mutta hallitusti. Mutta ajatustakaan se ei hypylle anna, jos lähestyminen ei ole hyvä. Jos ratsastaja ei tuo sitä hyvin esteelle, se viis veisaa hyppäämisestä vaan tekee äkkijarrutuksen. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun se kisoissa sujahtaa esteen sekaan. Jotain Tom kuitenkin antaa anteeksi, ei se vaadi ratsastajalta kuitenkaan äärimmäisyyksiä. Oripoika hoitaa kotiin kaikki erikoisimmatkin esteet. Vesieste menee näppärästi, samaten kaikenmaailman maastoesteet. Bankettikaan ei tuota vaikeuksia, ei portaat eikä kapeimmatkaan esteet. Tom hoitaa homman kotiin, jos ratsastaja ensin hoitaa sen kunnolla esteelle.

Kisapaikalla Tomin luulisi olevan kuuma ja pitelemätön kaveri. Karskista luonteestaan huolimatta kisapaikalla se on lähestulkoon viilipytty. Tommy käyttäytyy täysjärkisesti, mitä nyt tammoille on kiva huudella ja sen sellaista, mutta ei koskaan ole holtiton tai vaarallinen. Poitsu keskittyy työhönsä erinomaisesti, vaikka ympärillä pyörii satoja vieraita hevosia. Kun muistaa itse pysyä tyynenä selässä ja vierellä, ei Tomikaan keksi mitään syytä ruveta hurjaksi.

ulkoasun © re-elect
otsikon © daivive.net
taustan © Ritva Väänänen
kuvan © P. Norton